perjantai 28. elokuuta 2015

Suorakaiteet

Harrin tunnilla kävimme läpi suorakaiteita, kultaista leikkausta jne.
Yläpuolella olevat kuvat tehty siis jälleen Sketchupilla.

torstai 27. elokuuta 2015

Perspektiiviä elämään

.. Eli perspektiiviopintoja luokanvalvojamme Maurin johdolla.

Operaatio Infokioski

Kehikko alkaapi muodostua.
Ensimmäisenä tilaustyönä luokkamme jaettiin kahteen ryhmittymään ja tarkoituksenamme on siis rakentaa koululle kaksi infokioskia joista sitten ihmiset voivat hienosti jakaa tilaisuuksissa tietoa sekä erinäisiä esitteitä muille ihmisille.. Ensimmäisenä tietysti paljon suunnittelua ja laskemista; Rimojen pituudet, levyjen pinta-alat, pyörien tilaus rautakaupasta jne.. Minustahan ei ryhmälleni tässä laskemiskohdassa paljoa apua ollut. :) Matematiikka 1 - Joona 0. Onneksi muut kuitenkin osaavat laskea, joten pian pääsimmekin sitten puuhommiin ja ensimmäisenä oli tietysti luvassa rimojen metsästystä ja sahaamista sovittuihin mittoihin.. Tämänjälkeen saimme tehtäväksi jigien rakentamisen pöytään jotta kioskiemme rungoista tulisi kappaleita yhteenruuvattaessa suoria eikä päinvastoin. (Alla kuva kyseisestä tapauksesta.) Rimojen sahaamisen jälkeen vuorossa oli tietysti paljon poraamista ja ruuvaamista, ja jigien avustamana häkkyröiden rungot alkoivatkin pikkuhiljaa muodostua, joista sitten vielä jonain päivänä tuleepi toivottavasti vallan kauniita ja viehättäviä infokioskeja! Lisää kuvia ja muuta kun projekti etenee eli to be continued...

Suorakulmainen jigi.

Ensimmäinen puutyö valamis!

Tässä kelpaa leikata vaikka mitä!






Elikkäs leikkuulautaa tehdessä oppi jo ainakin hieman perusasioita monien puuntyöstökoneiden käytöstä, liimalevyn tekemisestä jne.. Tästä on hyvä jatkaa!

torstai 20. elokuuta 2015

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Terveppä Terve!


Tästä se oppiminen sitten pikkuhiljaa lähtee Tyrvään käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa lavasterakennuspuolella! Tähän mennessä siis keritty nyt viiden koulupäivän aikana mm. tutustumaan koulun tiloihin, ja jo moniin puuntyöstökoneisin puutyönopettajamme Eilan opastuksella.
(joilla jo ensimmäisen ainakin lähestulkoon mittojen mukaisen leikkuulaudan sainkin työstettyä ilman katkenneita sormia tai käsiä.)



 Harrin matematiikan tunneilla pääsimme sitten eilen muistelemaan murtolukuja, ja näiden laskemista, mikä kieltämättä hieman pelkoa ja pakokauhua itsessä aiheuttaa, johtuen siittä että matematiikkaa viimeksi opiskellut vissiin peruskoulussa. 8) Tänään ohjelmassa oli bloggauksen perusteita (huomaa kyllä varmasti), että Sketchup ohjelmalla harjoittelua, josta alapuolella kuva ensimmäisestä 3D mallinnusharjoituksestani kyseisellä ohjelmalla.. 

Sketchuppailua. "Hippaheikki ja nykytaide".